Hyvin tehty työ on parasta markkinointia

Olemme taas saaneet lukea monta lehtijuttua ja blogia siitä, miten paskoja markkinoijia me olemme esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna. Näissä puheissa on vinha perä. Analyyttisenä miehenä ja myös hyvin pragmaattisena sellaisena halua hiukan haastaa tätä ajattelua. Haastaminen tulee omakohtaisten kokemusten kautta niin asiantuntijapalveluiden tarjoajana kuin asiantuntijapalveluyritysten kanssa tehtyjen töiden kautta oppimisesta.

Moni näistä asiantuntijoista on kertonut minulle, että ”meille hyvin tehty työ on parasta markkinointia”. Nopeasti ajatellen tulee heti mieleen oikaista tätä harhaluuloa siitä, että pelkkä hyvä duuni riittää. Mutta on lauseessa kuitenkin totuudensiemen. Olen itsekin huomannut sen, että referensseillä, varsinkin sellaisilla jossa asiakas on valmis panemaan itsensä likoon sinua suositellakseen, on jäätävän suuri vaikutus uusien asiakkaiden hankkimisessa.

Toki pitää aina muistaa, että lause ”hyvin tehty työ” ei sisällä pelkästään sitä, että työ tehdään teknisesti erinomaisesti. Myös asiakkaan kokemalla palvelukokemuksella on erittäin suuri merkitys. Nämä kaksi yhdessä kuitenkin määrittelevät hyvin tehdyn työn.

Hyvin tehty työ, silloin kun asiakas suosittelee sinua muille on parasta markkinointia. Se ei poista sitä tosiasiaa, että suosittelun lisäksi on hyvä pitää meteliä itsestään niin markkinoinnin kuin henkilökohtaisen myyntityön kautta. Pelkkä meteli ei kuitenkaan riitä ilman sitä hyvin tehtyä työtä. Jos hurmaat asiakkaan pelkillä puheilla etkä lunasta sitä mitä lupasit osuu pilkka enemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan. Asiakkaat kun puhuvat sinusta ympärilleen halusit tai et. Kun ymmärrät tämän, pidät huolen siitä, että sinusta puhutaan hyvää.

Kuinka moni sinun asiakkaista on valmis suosittelemaan sinua? Hyvä tavoite on saada tämä luku sataan prosenttiin.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä