Törmään lähes viikoittain keskusteluun, jossa vastapuoli kertoo minulle vakaalla äänensävyllä siitä, miten asiat hänen mielestään kannattaisi laittaa kuntoon. Tästä huolimatta hän on kutsunut minut paikalle asiantuntijana koska hänellä on ongelma. Juuri tämä asia, jonka hän itsekin osaisi kuntoon laittaa. Ei siinä mitään, pistää vaan miettimään sitä, miksi sitten käyttää ulkopuolista asiantuntijaa alkuunkaan? Miksi soitit minut paikalle? Kannattaisiko säästää rahat ja tehdä asiat itse kun kerran osaa?
Maailma muuttuu. Luin eräästä tutkimuksesta, että yli neljälläkymmenellä prosentilla potilaista on valmis diagnoosi omista vaivoistaan kun he menevät lääkärin vastaanotolle. Netistä kun nykyään löytää melko paljon tietoa kaikesta mahdollisesta, enemmän kuin Kodin Lääkärikirjasta aikanaan. Eikä siinäkään mitään väärää ole. Hyvä että on kiinnostunut itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Mutta mitä jos diagnoosi onkin väärä? Mitä jos menet sinne lääkärille varmana omasta kannastasi, ja lääkäri ei jaksa jankuttaa kanssasi tarpeeksi pitkään, jotta pysytyisi analysoimaan mikä sinua oikeasti vaivaa, ja mitä hoitoa siihen määrää? Luulit olevasi asiantuntija myös lääkärin ammatissa, mutta et kuitenkaan ole.
Väitän, että mitä enemmän ihminen on itseään kouluttanut ja muutenkin sivistänyt, sen vahvemmat mielipiteet hänellä on lähes kaikesta. Tulee nopeasti olo, että kun olen tässä ja tässä asiassa hyvä, niin osaanhan minä tuonkin. Syyllistyn tähän itsekin turhan usein. Kuitenkin voisi olla hyvä välillä pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan. Ottaa informaatiota vastaan. Sellaista, jota kuunnellessa voikin yhtäkkiä huomata, että teki kiireessään väärän diagnoosin. Sellaisen, joka ei autakaan saamaan potilasta parempaan kuntoon.
Meillä ihmisillä on yksi suu ja kaksi korvaa. Käytetään niitä siinä suhteessa. Välillä on kunkin meistä hyvä kuunnella myös muita. Siis ihan oikeasti. Ottaa vastaan asiantuntijan mielipide ja ratkaisuehdotus. Lopputulema on parempi näin. Lupaan sen.
Leave a Reply