Kuinka monta uudenvuoden lupausta olet pitänyt?

Välitilinpäätöksen paikka. Monet meistä tekevät aina vuoden vaihtuessa uuteen, itselleen ja myös muille lupauksia asioista, jotka aikovat laittaa paremmalle mallille alkavan vuoden aikana. Itse en tällaisia lupauksia tee, mutta kirjoitan säännöllisesti paperille omia tavoitteitani, joten se lienee sama asia.

Tutkimusten mukaan, lähes kahdeksankymmentä prosenttia näistä uudenvuoden lupauksista jää toteutumatta kun arki iskee päin näköä. Ne unohtuvat. Ne tuntuvat liian vaikeilta pitää. Tai sitten ne alun alkaenkin olivat vain, no lupauksia. Meillä ihmisillä kun on tapana jättää taka-alalle itselle epämieluisat muutokset, vaikka sitä muutosta nimenomaan kannattaisi tavoitella.

Itse kirjasin vuoden vaihtuessa itselleni kymmenen tavoiteitta. Osa näistä on sellaisia, joiden pitäisi olla saavutettuna ennen kun kesälomille lähdetään. Osa sellaisia, joiden haluan toteutuvan tämän vuoden aikana. Osa taas sellaisia, jotka toteutuvat kokonaisuudessaan vuosien päästä, kun vaan pysyn polulla. Kun tarkastelen kriittisesti omaa sitoutumista tavoitteisiin, uskallan julkisesti sanoa, että olen suhteellisen hyvin pysynyt kaidalla polulla, ja tehnyt töitä kohti tavoitteita.

Miten sinulla?

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä