Vielä viisi vuotta sitten, pidin Suomea niin asumisen, yrittämisen kuin tulevaisuuden uskon kannalta parhaalta paikalta asua ja elää. Viime vuosina tämä usko tulevaisuuteen on kovasti karissut. Toki maailmatalouden suunnilla, ja varsinkin sillä mitä Euroopassa ja Suomessa on tapahtunut reaalitaloudessa on ollut suuri merkitys fiilikseen. Kun tähän lisätään negatiivinen ilmapiiri, byrokratia byrokratian vuoksi sekä suomalaisten loputon vimma painaa kaveria alaspäin, alkaa usko pikku hiljaa positiivisemmaltakin kaverilta loppua.
Tätä fiilistä on lisännyt se, kun olen kesän aikana tavannut useita ystäviä ja entisiä kolleegoita jotka ovat karistaneet rakkaan hyvinvointivaltiomme? tomut jaloistaan, moni todennäköisesti lopullisesti. Yksikään näistä tapaamistani oman alansa ammattilaisista, hyvin tienaavista johtotason henkilöistä, ei kaivannut tänne takaisin kun korkeintaan pariksi viikoksi kesälomallaan. Olisi helppo väittää, että onhan sitä kiva pari vuotta asua ulkomailla kun ns kuherruskuukautta vielä riittää. Tyrmään kuitenkin tämän väitteen. Yksikään ei ole tulossa takaisin, ja jos muuttavat, niin toiseen maahan, muualle kuin tänne.
Miksi sitten meille markkinoidaan maatamme hyvinvointivaltiona? Suurin syy sille lienee se, että on julkinen sektorimme (joka työllistää tällä hetkellä 58%) elää siitä, että meiltä kerätään viimeisetkin veroroposemme yhteisen hyvinvoinnnin merkeissä. Miksi sitä nyt omaa oksaansa sahaisi. Parempi on maalata uhkakuvia heitteellejätetyistä vanhuksista, sairaista lapsista (joille rakennetaan yksityisillä lahjoituksilla sairaala, kansallinen häpeä tämäkin), sekä kaikista mahdollisista muista palveluiden karsimisista joita ilman emme kuulema pysty elämään. Totuus on kuitenkin se, että loputon tehottomuus, rahojen tuhlaaminen mitä ihmeellisimpiin asioihin sekä yleinen välinpitämättömyys näyttää olevan vallitseva todellisuus.
Käsi ylös, kuka enää uskoo, että äänestämällä voi vaikuttaa? Uskotko sinä siihen, että asiat menevät parempaan vaiko huonompaan suuntaan? Luotatko siihen, että saat eläkkeesi kun sen aika koittaa? Ja jos saat, niin miten paljon tulet saamaan? Ennustan, että me jotka jo nyt maksamme hirmu summan veroja ja muita maksuja, tulemme jatkossa palkkioksi saamaan sen, että kustannamme myös omat eläkkeemme, sairaanhoitomme sekä vanhuuden hoitomme, ”koska meillä on rahaa…”. Oletko valmis osallistumaan tähän kolehtiin?
Hyvä kysymys, uskonko tähän maahan?
Ikää on 25 vuotta joten kovin monia vaaleja ei ole tullut nähtyä. Jokaisessa jonne äänioikeus on minulle annettu on kuitenkin tullut “äänestettyä” nimittäin tyhjällä äänilapulla, eikös olekin hauskaa että vielä kertaakaan ei ole tullut sellaista ehdokasta vastaan jonka uskon ajavan minulle tärkeitä asioita? Sellaista ehdokasta jolle voisin hyvillä mielin antaa ääneni.
Mitä näihin veroihin tulee, niin työelämässä tuli juurikin tänä vuonna 10 vuotta täyteen (hieman enemmän jos lasketaan alta 15 vuotiaana tehtyjä hanttihommia, rahaa aloin tienaamaan itse 12-vuotiaana) ja näin ollen työtuloista on tullut verojakin maksettua jo 10 vuotta.
Eläkettä en varmasti tule tältä valtiolta koskaan saamaan, maksan vaan toisille sitä. Tämän vuoksi on tullut itselle maksettua säästöön vapaaehtoista eläkettä jo 10 vuotta.
Julkisia terveydenhoitopalvelujakaan ei ole tullut käytettyä n. 4 vuoteen kun nykyisen työpaikan ansioista on varaa maksaa itselle sairauskuluvakuutusta ja käyttää yksityistä. Julkisella puolella kyllästymiseen asti olen saanut kuulla, että olen liian nuori olemaan kipeä.
Julksissa palveluissa asiakas ei ole asiakas vaan julkisen sektorin toiminnot ovat jumalia joille tällaisen tavallisen veronmaksajan pitää mennä hattu kourassa anomaan almuja… Hassua että ne almut tulevat niistä veroista joita minäkin maksan, ei äkkiä uskoisi julkisen sektorin palveluasenteista tai byrokratiasta päätellen.
Voisin hyvillä mielin elää maassa jossa verotus toimii periaatteella ota ja anna… vaan kun tässä maassa se toimii ota ja tuhlaa periaatteella.
No puoliso työskentelee tällä hetkellä jo ulkomailla ja kun vaan täällä saan asiat järjestykseen ja ulkomailta työpaikan alle niin liukenen olemasta maksajana tälle törsäämiselle.
Jos ei löydy oikeaa ehdokasta 2000kpl joukosta on kumma, mutta siihenkin on ratkaisu! Aseta itsesi ehdolle!
Kuinka moni uskoo, että äänestämällä voisi Suomessa vaikuttaa näin radikaalisti? On vain yksi vaikuttava tapa äänestää: jalat.
Asiaa. Olen 100% samaa mielta kirjoittajan kanssa. Muutin pois Isanmaastani 1986. On kiva visiteerata kesalla pari viikkoa. Omat koirat purivat.
Toistaa tän tyyppisten kirjoitusten yleisintä harhaa. Julkinen sektori työllistää jotain 25% luokkaa. 56% on GDBstä, mikä ei tarkoita mitään käsin kosketeltavaa.
Muuten olen paljolti samaa mieltä.
Ikävää luettavaa, valitettavasti olen samaa mieltä. Juuri eilen kirjoittelin samasta asiasta: http://vesapalmu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172888-yrittajan-aanioikeus
Toivottavasti julkisen sektorin työllisten määrällä ei ollut suurta merkitystä muuttopäätökseessi, sillä tietosi on siltä osin väärä. Julkinen sektori työllistää Suomessa noin neljänneksen työvoimasta. Julkisen sektorin kulut ovat taasen reilut puolet koko BKT:stä. (56,7% vuonna 2012).
Julkisten menoja ja verotustasoa vertailtaessa kannattaa huomioida verovaroin tuotettujen palveluiden laajuuden vaihtelut maittain. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna Suomessa tuotetaan julkisrahoitteisesti varsin laajaa terveyspalvelua.
http://yle.fi/uutiset/kuinka_suuri_suomen_julkinen_sektori_oikeastaan_on/7062265
Ansioverotus on kyllä kovaa, mutta Suomen eläkejärjestelmä ei sinänsä ole kriisissä. Eläkeyhtiöillä on massiiviset määrät varallisuutta. Eläkkeeni maksan itse eläkemaksujen myötä.
http://yle.fi/uutiset/pekkarinen_suomen_elakejarjestelma_ei_ole_kriisissa/6910319
Hyvinvointivaltio palvelee perheellistä keskiluokkaa. Jos on lapseton tai lapset ovat joka tapauksessa yksityiskouluissa ja menevät yksityisiin ulkomaisiin yliopistoihin, julkista sosiaali- ja terveyspalvelua (ennen kaikkea äitiys, lapset) ei tarvitse, turvallisuutta voi ostaa, tällä maalla ei todellakaan ole muuta kuin otettavaa.
En sano että Suomessa olis kaikki hyvin, mutta harvassa maassa asiat on paremmin kuin täällä. Harvasta maasta ihmiset saavat koulutuksen ja kokemuksen, jolla pystyy lähtemään noin vaan ulkomaille töihin. Ymmärrän myös ulkomaille muuton viehätyksen. Saadaan uusia kavereita ja ihmiset ovat avoimempia ja iloisempi. Kaikki on taas jännää, aivan kuin olisi aloittanut uuden elämän, mutta silti on aina sukulaiset ja kaverit backup-verkostona. Kuulostaa huolettomalta.
En tiedä mikä tässä maassa on vialla, eikä varmaa moni muukaan? Vaikea muuttaa vikaa, jos sitä ei ole tiedossa.