Joskus ennen sanottiin, että vaikeneminen on myöntymisen merkki. Nykyään sanoisin, että ei niinkään. Liian moni yhteistyön itu kuolee hallan kylmään ja koleaan hiljaisuuteen, ennen kuin edes pääsi kukoistuksen alkuun. Kun vaikeita, mutta muutokselle välttämättömiä asioita ei haluat omaa arkea sotkemaan, ne vaietaan kuoliaaksi päättämättömyydellä.
Olen vuosien aikana oppinut, että vaikka jokainen yrityksen johdossa on samaa mieltä ongelmasta ja miten se tulee ratkaista, ei se suinkaan tarkoita sitä, että asialle tehdään jotain. Vaikka meistä jokainen väittää tekevänsä kaikki päätökset yrityksen ja asiakkaiden parasta ajatellen, on totuus tarua ihmeellisempää. Tyly totuus on se, että me osaoptimoimme muutoksen kannalta välttämättömiä asioita sen mukaan, miten ne sattuvat omaan agendaamme ja ajankäyttöömme sopimaan.
Tämä on suurin syy sille, että moni hyvä idea ja kaunis ajatus vaietaan kuoliaaksi päättämättömyyden alttarilla. Koska emme voi tai halua suoraan tyrmätä asiaa, lupaamme palata asiaan kun olemme sitä syvällisemmin pohtineet. Silti syvällä sisimmässämme tiedämme, että kusetamme tässä niin viestin vastaanottajaa kuin itseämme. Jos olisimme rehellisiä myöntäisimme, että olemme vain työntämässä päätämme pensaaseen, toivoen samalle, että tämä meille ikävä asia katoaa kunhan aikaa kuluu tarpeeksi.
Leave a Reply