Rohkea voittaa pelin

Oletko ihmistyyppiä joka empii viimeiseen asti. Painiskelee eri vaihtoehtojen kanssa. Punnitsee skenarioita ja niiden riskejä. Pelaa varmaan päälle. Kaihtaa riskejä ja sulkee tätä kautta monta ovea. Minäkin olin sellainen, ennen.

Perustin Reeperbahnin viisi vuotta sitten. Tilastojen mukaan kolme neljästä perustetusta yrityksestä on joko lopettanut tai kaatunut konkurssiin kolmen vuoden sisällä aloittamisesta. Siksi voin nyt ylpeillä sillä, että oma yritykseni täyttyy juhannuksen aatonattona viisi vuotta. Ylpeillä voin silläkin, että hyvin on mennyt. Vuodet ovat toki olleet haastavia, talouden taantuma kun ei edustamallani toimialalla ainakaan helpota busineksen tekemistä. Mutta markkinaan peilattuna on menyt erinomaisesti.

Synkkiäkin hetkiä on ollut. Sellaisia jolloin olisi tehnyt mieli pistää pillit pussiin. Tehdä jotain helpompaa. Mutta nämä hetket ovat olleet ohikiitäviä. Sillä nopeasti olen palannut ajatukseen: tämä on se mitä haluan tehdä. Ja että oma yritys on minun juttuni.

Yrityksen alkuvaiheessa vaati suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Sanoa ei kiitos kuukausipalkalle, joka joka kuukausi olisi tupsahtanut tilille. Päättää, että aion ja pystyn kestämään epävarmuutta. Sillä sitä tässä yrittäjyydessä piisaa. Koskaan et voi olla varma koska palkkaa seuraavan kerran kilahtaa tilille. Varma voit olla ainoastaan siitä, että osaat asioita ja sinulla on tunne siitä, että markkinasta löytyy ostajia jotka ovat valmiita maksamaan sinulle tästä preemiota. Välillä tosin tätäkin tunnetta on joutunut miettimään, niin haastava on taloudellinen tilanne markkinassa välillä ollut.

Koen olevani rohkea. Teen sellaista mistä monet vain haaveilevat ja puhuvat. Johdan omaa yritystäni. Elätän perheeni omalla työlläni ja itse hankkimillani asiakkailla. Olen rakentamassa suuntaa sille, miten toimialani palveluita ostetaan ja käytetään.

Haluan olla suunnannäyttäjä. Niin teille kaikille jotka haaveilette omasta yrityksestä, kuin niille jotka tekevät samaa kuin mitä teen. Sinäkin voi olla rohkea. Uskalla hypätä kalliolta, varjo kantaa kyllä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä