Tuplaa palkkasi ja vapaa-aikasi

Koska viimeksi pysähdyit miettimään sitä kaikkea mitä työpäivän- ja viikon aikana teet. Ja ennen kaikkea saat aikaan. Tiedän, sinulla on krooninen kiire. Olet joka paikasta myöhässä samalla kun sinua jo revitään toisaalle. Ahdistut. Teet paljon mutta et taida saada oikein mitään aikaan. Tunnistan sinussa itseni. Olen ollut samassa tilanteessa, välillä vielä nykyäänkin.

Kalenteri on helppo saada täyteen. Varsinkin kun olet johtavassa asemassa ja/tai yrittäjä. Sinun tietosi ja taitosi ovat jotain sellaista mitä muut janoavat. Ja kun kerran tunnollinen olet, teet kaiken ja vähän päälle. Kunnon perinteinen luterilainen ajattelu ohjaa sinua ja elämääsi. Olet tekemisen ja määrän orja. Mitä enemmän, sen parempi. Pitäähän sitä nyt tosimiehen painaa tukka putkella vaikka ei edes ole varma suunnasta.

Olen viime vuosina pyrkinyt siihen, että teen mahdollisimman vähän. En mahdollisimman vähän asioita. Vaan mahdollisimman vähän sellaisia asioita jotka eivät tuota arvoa asiakkaalle tai minulle. On ollut jopa hämmästyttävää huomata, miten pieneen määrään asioita sitä kannatta tarmonsa keskittää, ilman että laatu millään tavalla kärsii. Sillä itse asiassa mitä enemmän teet korkean arvonlisän asioita, sen parempaa laatua saat myös aikaan. Ja kun vielä olet täsmällisesti tunnistanut ne asiat missä juuri sinä olet paras tekijä ja arvontuottaja, sen parempi.

Yrittäjänä pystyn hyvin pitkälle määrittelemään omat aikatauluni ja ne asiat mitä teen. Se ei tarkoita, ettenkö tekisi kovasti töitä, oikeastaan täysin päinvastoin. Silti, minä ole oman aikani herra joka päättää mihin resurssini panostan. Ja tulosta syntyy. Saan nykyään huomattavasti pienemmässä ajassa huomattavasti enemmän aikaan. Sekä määrää, että laatua. Kun keskityn siihen mikä tuo asiakkaalle parhaan arvon, ja tätä kautta yritykselleni parhaan myyntikatteen ovat kaikki tyytyväisiä.

Mukava sivutuote tästä keskittymisestä on se, että samalla kun olen pystynyt luomaan huomattava lisäarvoa lyhyemmässä ajassa kuin ennen, myös oma vapaa-aikani on lisääntynyt. Laskennallinen tuntiansioni on täysin eri mitoissa kuin ennen toisen palveluksessa. Lopputulemana on itseään ruokkkiva systeemi. Vähemmän töitä paremmalla laadulla. Tyytyväisemmät asiakkaat jotka ovat valmiita maksamaan preemiota. Matalampi stressitaso minulle, joka taas auttaa tekemään työn paremmin.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä