Työskentelen paljon asiakkaiden kanssa projekteissa, jossa mallintamisen ja valmentamisen avulla, pyritään saamaan jalkautettua uusia toimintamalleja jotka yrityksen johto kokee elintärkeiksi tulevaisuuden kassavirran kannalta. Usein nämä asiat ovat sellaisia, että lyhyellä aikavälillä uusi toimintamalli lisää yksittäisten tekijöiden työtaakkaa, ja pidemmällä aikavälillä helpottaa sitä. Näissä muutosjohtamisen tilanteissa punnitaan usein yrityksen johdon rohkeus. Saatetaanko jotain uutta alulle ja pidetään myös huoli siitä, että asiat viedään maaliin asti. Vai aloitetaanko muutoksen tekeminen ja jossain vaiheessa ryhdytään peesaamaan vastustuksen takia? Väitän, että harvassa yrityksessä johto ilkeyttään haluaa kehittää ja muuttaa yhteisiä toimintamalleja. Joku tai jotkut näkevät tulevaisuuden todellisuuden eri tavalla kuin nykyhetken. Ja siksi ymmärtävät, että jatkuva muutos ja asioiden kehittäminn välttämätöntä. Kaikkien mukaan ottaminen muutokseen on kriittisen tärkeää. Jo muutama henkilö voi pahimmillaan romuttaa koko kehityksen. Ja parhaimmillaan kaikkien juostessa into pinkeänä samaan suuntaan, saadaan tehoista irti 110%. Tämän sanottuani, ja tästä huolimatta yrityksen johto ei saa syylistyä pelkuruuteen johtamisessa. Moni näkee vain tämän hetken, harva osaa katsoa tulevaisuuteen. Siksi on tärkeää, että on johtaja joka vie asioita eteenpäin, välillä jopa tuskaa tuottaen. Pitäen kuitenkin huolen siitä, että kokonaisuus pidemmällä aikavälillä on parempi kuin entisensä. Johtaja tekee yleensä päätöksensä aina epävarmassa tilanteessa luottaen omaan ja mukana olijoiden näkemykseen. Siitä huolimatta ei yrityksen johtaminen ole demokratiaa. Johtaja tekee lopulliset päätökset ja kantaa myös vastuun niiden toteutumisesta.
Leave a Reply