Pelko. Lyhyt sana, joka estää meitä monia elämästä sitä elämää mitä haluaisimme elää, mutta jota emme elä, koska pelkäämme. Menettämisen pelko. Häpäistyksi tulemisen pelko. Pelko siitä, että satutamme itsemme henkisesti ja/tai fyysisesti. Pelko siitä, että muut hylkäävät meidät. Pelko siitä, että kaikki oli turhaa koska emme kuitenkaan onnistu, miksi siis edes aloittaa.
Olen ollut koko elämäni hiukan outo lintu. En sopeudu yleiseen muottiin. Välillä haistatan paskat olemassa oleville mielipiteille ja totuuksille. Uskallan uida vastavirtaan. Usein jopa nautin siitä, että rikon joidenkin vaaleanpunaisen elämänkatsomuksen ja tiputan aurinkolasit silmiltä. Kokeilen uusia asioita ennakkoluulottomasti. Sillä mistä sitä voi tietää pitävänsä tai inhoavansa jotakin jos ei ole koskaan kokeillut?
Työskentelin 80-luvun lopussa sekä 90-luvun alussa ammattimaisesti DJ:ä. Soitin sen ajan kuumimmissa tanssimusiikkapaikoissa ja monissa reiveissä. Jossain vaiheessa arki ajoi tämän työn ohi. Aikuistuin. Ryhdyin opiskelemaan kaupallisia aineita. Musiikki jäi. Harmi kyllä.
Vuosi sitten löysin musiikin uudelleen. Kaivon teknarit ja vinyylit kellarista. Päivitin laitteet 2010-luvulle. Opiskelin uudet ohjelmat joita nykyään käytetään. Treenasin ja treenaan edelleen. Etsin biisejä jotka sopivat yhteen. Rakennan kokonaisuuksia jotka soivat harmonisesti yhteen. Laitoin ekat setit jo julkiseen arvostuluun.
Tänä kesänä aloitan musiikin osalta täysin uuden vaiheen. Opiskelen musiikin tuottamista maailman parhaiden opettajien avustuksella. Vuosi kulminoituu siihen, että julkaisen omaa musiikkia. Jatkossa en soita pelkästään muiden luovuuden hedelmiä vaan myös omaa tuotantoa. Olo on kuin pikkulapsella karkkikaupassa. Kaikki on mahdollista. Mitään rajoituksia ei ole.
Näin käy kun teet jotain ensimmäistä kertaa. Historia ja jo opitut asiat eivät ole rajoitteena. Koska sinä teiti viimeksi jotain ensimmäistä kertaa?
Leave a Reply