Brändin rakentaminen on maratonin juoksua

Kärsimättömänä miehenä haluaisin kaiken aina heti ja nyt. Onnistua kaikessa mitä asiakkaille teen, hyvien tuloksien kera, samantien. Toki kilometrien ja kokemuksen karttuessa, on pitkäjänteisyyttä tullut itsekin harjoitettua ja kehitettyä. Näin on ollut ihan pakkokin, sillä monet asiat vaativat kypsyäkseen vuosien, jollei kymmenien vuosien ajan.

Brändin rakentamisessa ei ole oikotietä onneen, eikä yhden yön ihmeitä ole olemassakaan. Toki joskus osuu suoraan kultasuoneen, esimerkiksi uuden yrityksen nimen ja sen visuaalisen ilmeen osalta niin, että tunnettuus kasvaa kohisten ja paljon nopeammin kuin normaalisti. Itselle tulee hyvänä esimerkkinä mieleen omaa kätten jälkeä oleva Delete-brändi, joka on toimialaansa tunnetumpi ja kiinnostavampi. Mutta noin yleensä, vastaavaa tapahtuu kenties kerran “sadassa vuodessa”.

Brändiä rakentaessa on siksi hyvä pitää mielessä lyhyen tähtäimen asiat sekä ne, mitä haluaa tapahtuvan vuosien kuluessa. Jos liikaa pohtii sitä mitä joskus pitäisi olla, voi nopeasti tuskastua, kun kehitys on omasta mielestä liian hidasta. Jos taas katsoo asioita vain lyhyellä tähtäimellä, saattaa koko tekeminen mennä liialliseksi rönsyilyksi fokuksen kadotessa.

Brändin rakentaminen on kuin maratonin juoksua. Jos lähdet pitkälle matkalle satasen tasaisen asenteella ja vauhdilla, tappaa matka niin innon kuin sinut nopeasti. Hitaasti (suhteellisen nopeasti) ja määrätietoisesti hyvä tulee.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä