Brian Tracy Speaking Academy, päivä I

Aamu alkoi mukavasti sillä, että jokainen heitettiin syvään päähän, ja vielä kylmään veteen. Brian johdatteli meidät toimistokierrokselta suoraan studioon, jossa jokainen sai änkyttää oman esittelynsä videolle. Vaikka olen jo jonkin aikaa vetänyt vaativia valmennuksia, on itsensä katsominen ns ulkopuolisen silmin melkoinen myötähäpeän kokemus. Asiaa ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että homma hoidettiin luonnollisesti ameriikan kielellä. Päivän edetessä eteemme tuli useita vastaavia tehtäviä, jossa esiinnyimme ja kerroimme omaa viestiämme niin, että koko setti kuvattiin nauhalle myöhemmin analysoitavaksi. Mitä pidemmälle pääsimme, sen terävemmäksi esiintymiset tulivat. Brianin kanssa tuli myös sovittua, että viimeisenä päivänä kuvattava oma esittelyvideo tulee tehdyksi minun osaltani suomen kielellä. Ensimmäisen päivän opit voi tiivistää seuraaviin sanoihin: clarity/selkeys, focus/fokusointi, concentration/keskittyminen.

Clarity/selkeys
Varmista, että viestisi on niin yksinkertainen, että kuusivuotias sen ymmärtää. Tavalla, jolla hän voi kertoa saman viestin eteenpäin omalla kuusivuotiaalle ystävälleen. Ilman rikkinäisen puheliminen efektiä.

Focus/fokusointi
Pysy aiheessa. Älä rönsyile ympäriinsä. Pidä katse pallossa. Kerro mitä olet kertomassa, Kerro asiasi. Kerro mitä kerroit.

Concentration/keskittyminen
Pidä se mitä lupaat. Tee aina 110% suoritus, tai et veloita asiakkaalta mitään. Tee suoritus jonka pohjalta asiakas on sinua valmis suosittelemaan.

Huomenna homma jatkuu uusin silmin, saa nähdä mitä eteen tulee:-)

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Yksi kommentti kohteessa “Brian Tracy Speaking Academy, päivä I
  1. Juuso Enala says:

    Kai sitä omalta kohdaltaankin alitajuisesti noudattaa näitä ohjeita.

    Clarity/selkeys = naivismi

    Focus/fokusointi = tehotoisto

    Concentration/keskittyminen = läsnäolo

    Viimeisen kanssa pakkaa olemaan ongelmia. Katse pysyy pallossa tunnin. Sen jälkeen alkaa harhailu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä