Täytän kesällä neljäkymmentäyhdeksän vuotta. Tässä vaiheessa sitä alkaa ymmärtämään jo ihan tilastojen pohjalta, että todennäköisesti vuosia on jo enemmän takana, kun mitä niitä on edessä tarjolla. Ja se taas pistää miettimään, miten haluan nämä tulevat vuodet elää ja aikani käyttää. Aika on resurssi joka kuluu koko ajan, elit sitten elämäsi siten kun haluat, tai sitten väkisin vääntäen joidenkin muiden odotusten mukaan.
Sanotaan, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Näihin liittyy niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Iloa ja surua. Uusi alkuja ja luopumisen hetkiä. Jokainen hetki silti merkitsee. Osa näistä jättää meihin negatiivisia jälkiä. Jotkut taas positiivisia. Vanhempana ja viisaampana sitä ymmärtää, että elämäänsä ei kannata elää vääriä kompromissejä tehden. Jos jokin asia ei toimi, ja se aiheuttaa turhaa stressiä niin itselle kuin muille ympärillä, kannattaa asialle tehdä jotain.
Olen monen asian suhteen päättänyt jo sitä aloittaessani sen, että jos asia mitä teen ja mihin aikaani käytän, alkaa vituttamaan joka aamu, lopetan sen tekemisen. En ole valmis uhraamaan elämääni ja aikaani jollekin, joka ei anna itselle enää mitään. Tässä olen hyvin mustavalkoinen. Joko jokin asia toimii, tai sitten se ei toimi. Ei ole mitään harmaan sävyjä.
Näitä oman elämän inventaarioita on kunkin hyvä tehdä aina silloin tällöin. Saatat nimittäin huomata, että arjen kiireissä olet kuluttanut monta kallisarvoista vuotta johonkin joka ei enää vaikuta sinuun millään tavalla positiivisesti. Tiedän, kaikki uusi pelottaa aina. Mutta arvaa mitä, ne siivet kantavat kun vaan annat mahdollisuuden. Älä roiku enää kynsin ja hampain vanhassa kiinni, sillä elämä ei ole kenraaliharjoitus.
Leave a Reply