Henkilöbrändi on 10 kertaa kiinnostavampi kuin yritysbrändi

Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, tekisin yhden asian toisin. Omistamani yritys, Markkinoinnin Konsultointitoimisto Reeperbahn, täyttää kesällä yhdeksän vuotta. Reilu kuusi vuotta sitten, aloin kirjoittamaan aktiivisesti blogia. Blogin kotipaikka oli alussa Reeperbahnin kotisivut. Homma pelitti ihan mukavasti ottaen huomioon sen, että aloitin täysin nollasta. Lukijoita oli parhaimmillaan viitisen sataa juttua kohden. Omasta ja muidenkin mielestä ihan ok luku.

Viisi vuotta sitten tein muutoksen blogin kotipaikkaan. Ostin omalle nimelle verkko-osoitteen, tuotin kotisivut ja jatkoin blogin kirjoittamista. Tällä yksinkertaisella muutoksella sain nostettua lukijamäärät kiinnostavimmissa jutuissa lähes kymmenkertaiseksi. Kun lisäsimme vielä kohdennetun jakamisen Facebookin ja Twitteriin, on minulla suosituimmissa blogeissa ollut lukijoita kolmekymmentä tuhatta. Ja käytännössä ainoa muutos minkä tein oli se, että ryhdyin markkinoimaan oma henkilöbrändi-, ei yritysbrändi edellä.

Luvut kertovat karulla ja samalla hyvällä tavalla siitä totuudesta, että henkilöbrändi on aina paljon kiinnostavampi kuin yritys. Jos nyt aloittaisin blogin kirjoittamisen nollasta, tekisin sen heti oman nimen alla. Ihan siksi, että kun asiat henkilöityvät, tulee niistä heti kiinnostavampia ja uskottavampia. Ei siis kannata piiloutua yrityksen taakse, vaan rohkeasti tuoda mielipiteensä esille omalla nimellä ja kasvoilla.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä