Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Viime aikoina olen paljon jutellut niin työn puolesta, kuin ihan privaatisti, ihmisten elämäntilanteista, erityisesti ammatillisista asioista. Moni kipuilee oman uransa kanssa ja pohtii onko tämä se juttu mitä haluan tehdä tästä eteenpäin. Välillä kipuilen itsekin. Asia on ihan luonnollinen, sillä joku viisaus kertoo, että elämämme kulkee seitsemän-kahdeksan vuoden sykleissä.

Koska maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia, ei ole ihme, että moni meistä pohtii mahdollista oman elämänsä muutoksen suuntaa. Ennen kouluttauduttiin, mentiin töihin, ja sen jälkeen edettiin omassa ammatissa eteenpäin. Uraputki samalla alalla oli luonollinen tapa elää elämäänsä. Nyt kaikki on toisin.

Luin eräästä Brian Tracyn kirjasta, että monilla meistä tulee olemaan elämänsä aikana kymmeniä eri ammatteja. Monet hyppäävät yhdeltä alalta täysin toiselle. Osa siksi, että haluavat. Osa siksi, että vanha työ loppuu muutoksen vuoksi. Osa burnoutin takia. Pakon edessä moni meistä tekeekin muuutoksen. Matti Nykästä lainaten: jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä