Kuten minut tuntevat tietävät, suhtaudun oman työhöni intohimoisesti. Minulle ei riitä keskinkertaisuus eikä se, että hommat tulevat vain tehtyä. Piiskaan itseäni sekä muita kanssani työtä tekeviä yhä parempiin suorituksiin. Se on mielestäni ainoa oikea tapa kun haluaa palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla samalla itse koko ajan kehittyen.
Intohimolla ja intensitiivisyydellä on kuitenkin oma varjopuolensa. Tule ajettua itsensä jossain vaiheessa loppuun. Vaikka työuupumus on nykyään niin moderni sana ja sitä moni käyttää sujuvasti, en koe siitä kärsiväni. Olen vuosien aikana oppinut hyvin tuntemaan omat rajani hyvin.
Odotan jo parin viikon päästä alkava lomaani. Kroppani tekee sitä selvästi myös alitajuisesti. Se on jo aloittanut oman osittaisen alasajonsa. Huomaan tarvitseni enemmän unta. Olen ärtyinen pienistäkin asioista. Ajatukset harhailevat jo muihin asioihin kun työn alla oleviin projekteihin. Silti teen niitä täytää häkää valmiiksi. Valmistellen samalla syksyn töitä täynnä tarmoa.
Kun kone käy ylikierroksilla, on hyvä painaa virtanappulasta tehot pois. Viedä itsensä fyysisesti ja henkisesti muualle. Päästää irti kaikista mielenkiintoisista asiakasprojekteista hetkeksi. Ihan vaan siksi, että voi palata takaisin vieläkin parempana. Levänneenä. Täynnä innostusta ja intohimoa. Mieli kirkkaana.
Leave a Reply