Viikko sitten sunnuntaina, heräsin parin tunnin unien jälkeen kamalaan helteeseen ja kankkuseen. Olin tullut vaimoni kanssa puoli kuudelta kotiin, aamuauringon jo paistaessa sen täydeltä terältä. Takana oli omat, täysin huikeat viiskytvuotis-bileet. Tunne ja fiilis oli euforinen.
Nyt viikkoa myöhemmin, olo on osaltaan tyhjä. Mahtava neljän viikon reissu San Diegoon, Los Angelesiin sekä Las Vegasiin on takanapäin. Samoin bileet, joita suunnittelimme jo vuotta aikaisemmin. Vuotta aikaisemmin ihan siksi, että halusimme antaa kaikille kutsutuille kokemuksen, jonka he muistavat loppuelämänsä. Ja tietenkin, halusin myös itse nauttia ns koko rahalla tästä mahtavasta hetkestä, mikä minulle rakkaiden ystävien kesken suotiin.
Bileet menivätkin satakymmenprosenttisesti nappiin. Sää helli, ehkä jopa liikaakin. Naurettiin, välillä jopa herkistyttiin. Nautittiin hyvästä ruuasta ja mielialaa kohottavista juomista. Tanssittiin, laulettiin ja pidettiin hauskaa. Tunnelma oli katossa. Niin katossa, että saimme myös palokunnan yöllä paikalle. Naispuolisten osallistujien iloksi.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös nämä bileet. Huikean kokemuksen jälkeen, ymmärrän rock-tähtiä paremmin. Mikä onkaan se tyhjyyden tunne, kun siirryt lavalta yksin hotellihuoneeseen, ja kierrokset laskevat.
Leave a Reply