Meinasi lievästi sanottuna mennä aamukahvit väärään kurkkuun päivän Helsingin Sanomia lukiessa. Lehti ja sen toimittaja ovat antaneet aukeaman verran tilaa itseään yrittäjäksi kutsuvalle kaverille, jonka suurin oivallus ja oppi (sekä neuvo muille) kolmen vuoden puurtamisen jälkeen on se, että yrittäjänä kannattaa myydä jotain sellaista mitä muut haluavat ostaa. Sanattomaksi vetää.
Eikä tässä vielä kaikki, juttu paranee. Ei kuulema ole ollenkaan moraalisesti väärin tai taloudellista laskelmointia, ajatella omaa yritystoimintaa myös kaupallisista perusteista. Eli pitää huoli siitä, että omasta yritystoiminnastaan saa myös tarpeellisen rahallisen korvauksen. Siinä voi artikkelin mukaan jopa kasvaa ihmisenä kun palvelee muita sellaisella tuotteella jota asiakkaat tarvitsevat. Huh ja onneksi näin, sillä muuten olisin itse melkoinen riistäjä.
Tällaista artikkelia lukiessa ei paljoa enää ihmetytä, miksi yrittäjyyden arvostus on Suomessa mitä se on.
Leave a Reply