Mittaa tätä yhtä asiaa

Koska kaikkea pystyy nykyään mittaamaan, kaikkea myös mitataan nykyään. Mopo on lähtenyt käsistä monessa yrityksessä. Jokaista pientä yksityiskohtaa seurataan ja sen pohjalta saadun tiedon tuomalla itsevarmuudella mikromanageerataan asioita joita ei edes tarvitsisi korjata.

Kaiken hössötyksen keskellä, me ihmiset olemme kuitenkin melko yksinkertaisen suoraviivaisia. Useassa liiketoiminnassa johtaminen olisi huomattavasti tehokkaampaa, kun mittareita olisi tietty valittu ja rajattu määrä. Mitä vähemmän mittareita on, sen enemmän voimme keskittyä tekemiseen, eikä energia menee mittareista keskustelemiseen.

Jos halutaan vetää mutkat kovin suoriksi, voi todeta, että monessa paikassa yksi mittari olisi riittävä kertomaan siitä, onko asiakas miten tyytyväinen tuotteeseen tai palveluun. Puhun suosittelusta. Miten usein alkaakaan ostoprosessi verkossa nykyään tekstillä esimerkiksi Facebookissa tai Linkedinissä, ”voiko joku suositella minulle…”

Mittaa siis sitä, miten valmis asiakas on sinua suosittelemaan. Jos ei ole, kannattaa toki kaivautua syvemmälle.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä