Hyvä stressi tekee hyvää. Se saa ihmisen toimimaan hyvässä vireessä niin sanotussa flowssa. Se kihelmöi. Antaa uskon siitä, että mikä tahansa on mahdollista. Vie eteenpäin. Pitää pään kirkkaana. Saa asiat tapahtumaan. Antaa kontrollin tunteen. Hyvä stressi tekee sinulle hyvää.
Paha stressi tekee pahaa. Paha stressi syntyy kontrollin tunteen katoamisesta. Liikaa asioita, liian nopeasti ja vielä samaan aikaan. Aivot menevät oikosulkuun. Tulee epätoivoinen olo. Hypit tehtävästä toiseen. Lopulta itsetuntosi katoaa. Teet, mutta et saa mitään aikaan. Pahaa stressi ei tee sinulle hyvää.
Miten sitten saada asiat hallintaan ja vähentää sressiä? Seuraavassa neljä ohjetta. Viitekehys, jonka ympärille voit miettiä niitä asioita mitä sinulla on to do listalla. Arvottaa, Aikatauluttaa. Saada tehdyksi. Ja ennen kaikkea tavalla, joka vähentää tehtävän työn määrää, sekä antaa hallinnan tunteen.
Tee jotain enemmän
Pyörää ei tarvitse eikä kannata keksiä uudelleen. Jos jokin tapa tehdä asioita toimii, monista sitä muualle. Jaa tätä oppia myös muille ympärilläsi. Myynnissä hyvä ohjesääntö on tavata enemmän hyviä prospekteja.
Tee jotain täysin uutta
Uraudumme helposti. Hautaudumme rutiineihin. Koska viimeksi rikoit rutiinejasi? Opi uusi asia ja sovella tätä työssäsi. Käy vaikka seminaareissa, poikkitieteellisesti, tai lue kirja alueelta joka ei ole oma ammattisi.
Tee jotain vähemmän
Tarkastele kriittisesti työtehtävisiä. Teetkö asioita vain vanhasta tottumuksesta ilman että tekemästäsi työstä olisi sen suurempaa hyötyä. Surfaatko netissä, vastaatko sähköpostiin heti kun se kilahtaa mailiin. Poista turhat häiriötekijät ja keskity työhösi.
Lopeta jonkin asian tekeminen
Tarkastele jälleen kriittisesti omaa kalenteria ja ajankäyttöä. Mihin ja missä asioissa kuluivat kaksi edellistä viikkoa, tämä ja tuleva viikko. Löydätkö asioita jotka voit delegoida tai jättää kokonaan tekemättä.
Arki on meillä jokaisella jatkuvaa priorisointia. Yllä oleva nelikenttä auttaa tässä työssä. Ole rehellinen itsellesi. Älä tee turhia asioita, mutta tee ne tärkeät asiat täysillä loppuun asti.
Leave a Reply