Blogiarkistot

Kiinnostava brändi mahdollistaa hintapreemion

Aloitan usein workshopit keskustelulla siitä, millä autoilla osallistujat ajavat. Kysymys on klassinen tunne- versus järkipohjaiset argumentit jotakin tuotetta tai palvelua hankittaessa. Itse väitän, ja tätä on myös tutkittu, että kaikki ostopäätökset perustuvat ensisijaisesti tunteeseen. Sen jälkeen selitämme ja perustelemme niin

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Hyvin suunniteltu brändi kestää aikaa

Vaikka maailmaa muuttuukin huimaa vauhtia, ei kaikki mitä syntyy ole eikä saa olla kertakäyttöistä. Itse suunnittelen päätyökseni yritysten brändejä: brändistrategioita, tarinoita, yritysnimiä sekä visuaalisia ilmeitä. Näissä töissä on tärkeää olla niin ajassa kiinni kuin osaksi etukenossa. Hyvin suunniteltu brändi edustaa

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kolme vinkkiä yritysnimen suunnitteluun

Olen urani aikana saanut olla mukana suunnittelemassa monen yrityksen nimeä joko täysin alusta tai osana brändiuudistusta. Tämän reilun kahdenkymmenen vuoden kokemuksen pohjalta kolme vinkkiä sinulle, jos joudut/pääset mukaan tällaiseen projektiin. 1) Suhtaudu avoimesti eri vaihtoehtoihin. Se, että sinä et ”tykkää”

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Päättämättömyys on uusi ei

Joskus ennen sanottiin, että vaikeneminen on myöntymisen merkki. Nykyään sanoisin, että ei niinkään. Liian moni yhteistyön itu kuolee hallan kylmään ja koleaan hiljaisuuteen, ennen kuin edes pääsi kukoistuksen alkuun. Kun vaikeita, mutta muutokselle välttämättömiä asioita ei haluat omaa arkea sotkemaan,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Ostaisitko poliitikolta käytetyn auton?

Vaalia pukkaa vajaan viikon päästä. Mitä lähemmäksi tätä päivää päästään, sen hullummaksi tulevat poliitikkojen jutut ja varsinkin lupaukset. Tuntuu, että meitä kansalaisia pidetään täysin aivottomia yksilöinä (ja niin varmaan pidetäänkin), joihin uppoaa mikä tahansa mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Äänestäjän

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Uuden oppimisen tuskaa

Olen jo vuosikymmeniä opiskellut työn ohessa niin suoraan ammattiini kuuluvia asioita kuin täysin poikkitieteellisiä oppeja itseni kehittämiseksi. Viime vuonna päätin opetella videoiden käsikirjoittamisen, kuvaamisen ja editoinnin. Osaksi siksi, että kommunikaatio muuttuu yhä visuaalisemmaksi, siksi näen tämän osaamisen myynnin, markkinoinnin ja

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Viime aikoina olen paljon jutellut niin työn puolesta, kuin ihan privaatisti, ihmisten elämäntilanteista, erityisesti ammatillisista asioista. Moni kipuilee oman uransa kanssa ja pohtii onko tämä se juttu mitä haluan tehdä tästä eteenpäin. Välillä kipuilen itsekin. Asia on ihan luonnollinen, sillä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Toimitusjohtajan kolme tehtävää

Kuuntelin viime viikon reissulla Jason Khalipan mainiota podcast-sarjaa, Amrap Mentality. Teille jotka ette vielä tiedä kuka kaveri on, lyhyt intro. Jason on yhdysvaltalainen, crossfit games voittaja ja North Cal Crossfit-saliketjun omistaja. Herran podcastit ovat hyvää sisältöä kaikille johtajille ja yrittäjille,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Elätkö arvojesi mukaan?

Perustin oman konsultointiyrityksen melko tasan kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen toimin vaativassa asiantuntijatyössä, jossa minulla oli esimies- ja tulosvastuu noin viidestäkymmenestä muusta asiantuntijasta. Myynti ja tuloksen tekeminen, ja tätä kautta raha, ovat olleet ammatin kautta minulle läheisiä asioita. Kymmenen vuotta

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Nosta tasoasi

Olen itse sellainen, että jos en tarpeeksi haasta itseäni niin älyllisesti kuin fyysisesti, tylsistyn, laiskistun ja masennun. Jos tekemistä on itsestäni tai ulkoisista syistä johtuen liian vähän, on sen vähänkin tekeminen äärimmäinen voimanponnistus. Sopiva positiivinen stressi aiheuttaa minussa elossa olemisen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä